tiistai 12. toukokuuta 2015

Peilikuvat

Koitin itseäni ilmaista, tunteeni jakaa ja sua tukea.
Nyt pitäisi kai itkeä mutta oloni on vaivaantuneen helpottunut.
Enää jäljellä pelkkää katkeruutta ja epätoivoa.
Tuskin jaksan korttia lähettää, tuskin edes muistan.
Tänään laatikko maistuu paremmalta kuin koskaan aiemmin.
Huomenna aika kultaa muistot ja upottaa ne pohjaan.
Kun katson suuntaasi et voi mua nähdä.
Pelkkä peilikuva katsoo takaisin vilkuttaen.
Ei huuto kauas kanna, ei apu lopulta tullutkaan.
Ei kukaan saapunut noutamaan, nostamaan korokkeelle katsomaan
juhlivaa väkijoukkoa ja kumartamaan.

Molemmat kivestä hakattuja, kivellä kaulittuja kaksosia.
Toisiaan pahemmat katseet ja läpi kiitävät säteet.
Eivät anteeksi anna koskaan.
Nautinto syntyy tuskasta ja koston siemen toisen nautinnosta.
Katso pahaa ihmistä, on se luonnollisessa ympäristössään.
Sisällä itsensä rakentamassa vankilassa kanssa kärpästen.
En kaipaa sinun ymmärrystäsi, en halua sun onnistuvan.
Se juna meni jo, et ehtinyt mukaan.
Et tainnut edes yrittää.
Nyt yhdessä katsellaan meidän palavaa olohuonetta.
Bensalle haiseva sohva, se sama jolla meidät kastettiin.
Katsotaan yhdessä tätä tuhoa, tuhoa joka me yhdessä tehtiin.

Öisin kuulen sun lupauksesi kaikuvina korvissani.
Lupaukset joista et jaksanut välittää.
Ei kukaan saisi aiheuttaa tällaista mun aivoissani.
En tahdo sulle muuta kuin vähän pientä pahaa.
Ei kuolemaa, ei pelkoa.
Ainoastaan pahaa ja vähäsen tuskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti